RE/MAX Center kiinteistönvälitystoimisto palvelee asiakkaitaan laajasti asumista koskevissa kysymyksissä. RE/MAX Center on koonnut Näin Suomi homehtui artikkelisarjan, jossa referoidaan Rakennuslehden toimituspäällikkö Seppo Mölsän Rakennuslehdessä julkaistua artikkelia. Tällä kertaa juttu keskittyy koneellisen ilmanvaihdon markkinoille tuloon ja asian ympärillä käytyyn keskusteluun.
Aiemmissa artikkelisarjan jutuissa käsiteltiin sisäilmaongelmien syinä kosteuden pääsemistä rakenteisiin. Yhtä merkittävä syy ongelmille on ollut ilmanvaihdon riittämättömyys lisäeristämisen ja tiiviyden lisääntymisen jälkeen. Koneellinen ilmanvaihto alkoi yleistyä 1970-luvulla. Ensimmäisessä vaiheessa ilman poisto oli toteutettu koneellisesti tyypillisesti huippuimurilla ja korvausilmalle oli joko korvausilmaventtiilit tai luotettiin vuotoilman riittävän korvaamaan poistuvan ilman. Energiakriisin jälkeen korvausilmakanavia alettiin tukkia. Samoin painovoimaisen ilmanvaihdon reittejä eli ikkunatuuletusta, poistoreittejä keittiöstä, vessoista ja kylpyhuoneista tukittiin tai vähintään rajoitettiin. Painovoimaisen ilmanvaihdon suurin yksittäinen ongelma on vallitsevien kosteus- ja lämpötilaominaisuuksien jatkuva muuttuminen. Energiakriisin aikaan suoraan ohjeistettiin sammuttamaan koneellinen ilmanvaihto yöksi. Lopputuloksena suunniteltua ilmanvaihtoa pienennettiin hallitsemattomasti. Julkisessa keskustelussa aiheen ympärillä pidettiin koneellisen ilmanvaihdon vaatimista asuntoihin järjenvastaisena ja yliopistotason julkaisuissa pidettiin ikkunatuuletusta parempana ja häiriöttömämpänä ratkaisuna.
Risto Aurola sosiaali- ja terveysministeriöstä tiivisti ongelman muutamalla lauseella: ”Asuintaloissa pysäytetään usein energiansäästösyistä keskuspuhallin yöksi, jolloin ilmastointia kaivataan kuitenkin enemmän kuin päivällä. Jos tiiviissä talossa kosteutta pääsee kertymään rakenteisiin, saattaa seurauksena olla bakteerien, sienien, hiivojen ja homeiden pesiytyminen.” 1980-luvulle saavuttaessa osa asiantuntijoista epäili väsymyksen, epämiellyttävien hajujen, päänsäryn ja hengitysteiden ärsyyntymisen johtuvan materiaaleista ja niiden keskinäisistä reaktioista. 80-luvun lopulla todettiin koneellisen ilmanvaihdon käyttöasteen olevan olematon 5-20 %. Yleisesti koneet pysäytettiin öiksi. 1996 Ruotsissa tutkittiin sisäilmaongelmia ja todettiin 80 % puutteista johtuvan laitteiden huonosta hoidosta ja ylläpidosta.
Vasta 2010 saatiin selville vielä yksi sisäilmaongelmia aiheuttava tekijä. Ilmakanavissa ja akustoinnissa käytettävät villapohjaiset eristeet vanhentuessaan ovat irroittaneet ilmaan kuituja, jotka sitten aiheuttavat erilaisia hengitysoireita sekä mekaanisesti hankaavat ja rikkovat silmän ja luomien pintoja. Oireita on tällöin hyvinkin mahdollista ilmaantua, vaikka varsinaisia kosteudesta aiheutuvia sisäilmaoireita ei olisikaan. Villakuidun sisäilmaan pääsyä on vaikea estää. Parhaimmaksi korjauskeinoksi on havaittu suodattimien lisääminen ilmanvaihdon päätelaitteisiin. Helsingin tilakeskuksen projektijohtaja Veikko Saukkonen kertoo, että 95 % 1970- ja 1980-lukujen koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmista johtuu nimenomaan villakuidusta.
Erilaisista koneellisen ilmanvaihdon kohtaamista ongelmista huolimatta ei paluuta painovoimaiseen ilmanvaihtoon ole Suomessa liiemmin haikailtu. Asunnot, koulut ja erilaiset hoitolaitokset varustetaan jatkossakin Suomessa koneellisella lämmön talteenottavalla ilmanvaihdolla. On ilmanvaihtoratkaisu sitten painovoimainen, koneellinen poisto tai koneellinen tulo ja poisto, on tärkeää huolehtia järjestelmästä ja ymmärtää sen toimintaa, jotta ilmanvaihto pystyy toimimaan kuten sen on suunniteltu toimivan.
Joko luit?